Tämän viikonlopun ohjelmassa oli moottorin alakerran kasaamista sekä vaihdelaatikon purkamista. Moottorin kasaaminen alkoi männänrenkaiden ja kiertokangenlaakereiden vaihtamisesta. Vanhat öljyrenkaat olivat jumissa ainakin yhdestä männästä. Kuvassa uudet männänrenkaat paikallaan, vanhat pöydällä rivissä.
Kiertokangen liukulaakerit vaihtuivat samalla kerralla uusiin. Vanhoissa oli jo hieman kulumisen merkkejä. Liekö edellinen omistaja pitänyt moottorissa öljyjä turhan pitkällä vaihtovälillä kun ei ole voitelu toiminut kunnolla. Tosin moottorin kilometreistäkään ei ole mitään varmaa tietoa joten voihan tuo olla luonnollista kulumistakin. Joka tapauksessa olisi ollut pieni riski jättää vaihtamatta kun kone kerta on joka tapauksessa auki.
Neljän männänrenkassarjan ja liukulaakereiden jälkeen oli vuorossa mäntien paikalleenlaitto. Onneksi sain lainaan tutulta korjaamolta hyvät työkalut. Ilman männänrenkaiden puristinta olisi ollut varmaan mahdoton tehtävä...
Ja kaikki männät menivät hetken koputtelun jälkeen paikalleen. Kuka kertoo, mikä kuvassa on vikana?
Lopuksi kiertokanget kiinni alapuolelta ja momenttiin. Kampiakselin laakeripukki paikalleen ja suodatin kiinni. Lopuksi vielä oljypohja kiinni uudella tiivisteellä.
Kun öljypohja oli saatu paikalleen, seuraavana vuorossa olivat vauhtipyörä ja kytkin. Vauhtipyöräksi laitoin XTD:n kromimolybdeenistä valmistetun kevyen yksilön (paino jotain 3,6 kilon paikkeilla).
Kytkimeksi valitsin XTD:n levyn, jossa kulutuspintaan on käytetty kevlaria. Paineasetelmaksi laitoin XTD:n paineasetelman, joka on 20% vakiota jäykempi.
Osat paikoillaan ero on vakioon on jo ulkonäöllisestikin huomattava. Vauhtipyörän keveys tuntuu moottorin käytöksessä varmasti. Vakiovauhtipyörällä kun on massaa noin 8 kg.
Moottorin alakerta alkaa siis olla kasassa. vielä kun saisi kasaan moottorin yläkerran ja vaihdelaatikon niin pääsisi kasaamaan pakettia takaisin autoon.
