Aloitin orastavan thyyning kärpäisen puraisusta Carinan "hillityn" ehostamisen ottamalla etumaskin työn alle.Katkoin säleiköt pois ja kittasin aukot ja hioinkin alustavalle pinnalle.Eikun kiikuttamaan maalarille mutta sattuneesta syystä normimaalarit joita käytän eivät ollet käytettävissä joten ajattelin kokeilla Joensuun kolarikulman
palveluita.Asiallisen tuntuinen kaveri tutki kyhäelmäni ja totesi sen tarvitsevan lisää pohjatöitä.Ok, kerroin että tee niin kuin hyvä tulee..Kustannuksiksi hän ilmoitti tulevan 100e.Kuulosti kalliilta mutta hyväksyin asian.Toimitus oli nopea, sain käkkylän heti seuraavan aamuna.Noutaessani tavaran tutkin tuloksen ja ihan kelpo pinta siinä oli.Ainut huomauttaminen oli kun kyselin vielä hinnan suurutta ja kerroin että edellinen maalari oli maalannut velloksen golffin korisarjan ympäri auton 200e:lla, jolloin kaverilla meni herne nenään ihan totaalisesti ja nuotti vaihtui ja paine koveni kun hän alkoi tivaamaan minulta miksi en maaluttanut kyseisellä kaverilla tälläkin kertaa..lopetin kyselyt alkuunsa kun koin tilanteen että turpaan tulee jos vielä aukaiset suusi..asiakaspalvelu asennetta kerrakseen.. kerroin että ammattimies hintansa tietää ja kiittelin kovasti palvelusta.Poistuin käyttäen lähitä reittiä ja kaasuttelin korvat luimussa karkuun..Suositteln lämpimästi tiimiläisillemme kysisen paikan kiertämistä jonkun kilometrin päästä..Toisenlaisella suhtautumisella, eli olisi perustellut sen mistä hinta koostuu ja ehkä tiputtanut nimellisen 5e:sen olisi varmaan saanut aikaan erillaisen reaktion asiakkaaseen..
Automaalarieden hintahaarukka
Moderator: Moderaattorit
Automaalarieden hintahaarukka
Raili se on mun rattoni!
Vs: Automaalarieden hintahaarukka
No ei maalari ainakaan tunne sanaa asiakaspalvelu. Tosiaankin saa asiakkaan karkoitettua moisella käytöksellä.
Paikkaa en muista missä jäsen J on maaluuttanut Venton spoikat, levikkeet ja maskin mutta muistelen sen olleen suht edullinen ja asianosaava. Nimittäin on eroa maalarilla ja Maalarilla, ainakin kun noita auton muoviosia ja hilppeitä aletaan maalailemaan.
Paikkaa en muista missä jäsen J on maaluuttanut Venton spoikat, levikkeet ja maskin mutta muistelen sen olleen suht edullinen ja asianosaava. Nimittäin on eroa maalarilla ja Maalarilla, ainakin kun noita auton muoviosia ja hilppeitä aletaan maalailemaan.
"Kun olet pulassa mumise, kun olet kusessa delegoi!"
Vs: Automaalarieden hintahaarukka
Joo, samaa maalaria olen ittekkin käyttänyt kuin Janne ja jälki ja hinta, kaikella kunniotuksella kolarikulmaa kohtaan, on aivan eri maailmasta.
Lehmon värisuora on tuo paikka ja sitä voin lämpimästi suositella kuten myös Kaasisen Jannea MK-värillä vaikka
Carinan pinnan meinasi minulta paikkamaalausessa tärvellä..
mutta hinta/laatu kavereilla on kunnossa..
Lehmon värisuora on tuo paikka ja sitä voin lämpimästi suositella kuten myös Kaasisen Jannea MK-värillä vaikka
Carinan pinnan meinasi minulta paikkamaalausessa tärvellä..
mutta hinta/laatu kavereilla on kunnossa..

Raili se on mun rattoni!
Vs: Automaalarieden hintahaarukka
Tuli täs illan hämärissä mieleeni kun auton vaihto on kovasti päällänsä nii sitte sen "uuden" auton jos maaluttasi oman väriseks. Onks mitään tietoo kenelläkään paljonko tulee maksaa jos auto vedetään yli ja sisältä myös niin ja siihen päälle viel puskurit ja muut kilkkeet. Tääl ylivieskassa ku maalari ei ota vastaan autoja missä on tehty ite pohjat. No sit kysyin et no paljonko maksaa jos teette pohjat ja maalaatte kotin ja puskurit nii hintaa ois tullu 2500 egee metalliväril. On meikäläisen lompakolle liian tyyristä. Nii ja autoki on vanha ku mikä nii ei oikein kannata. Ottaavatko siel joensuun tietämillä mikään maalaamo sellaista autoo missä on omat pohjat? Tuon vaikka sinne auton jos ei muu auta!
KU MÄ OON ISO NIIN SIT MÄ OSTAN TÄMMÖSEN