
Maski ja luomet olivat todella helpot asentaa paikoilleen. Suuret kiitokset jäsen Mikolle nopeasta ja hyvästä maalauksesta.
Mallimerkinnät lähtivät siiman, kuumailmapuhaltimen, liimanpoistoaineen ja Ahaa-Autovahan avustuksella pienellä hinkkauksella. Merkit hävistivät jäljettömiin, onneksi maalipinta oli vielä sen verran hyvässä kunnossa, muistona enää rakkulat molemmissa peukaloissa liiman hinkkauksesta

Puskuriverkot olivatkin sitten vähän työläämmät. Suuri kiitos jäsen Jannelle kärsivällisestä verkkojen muotoilusta. Nimittäin laitettiin verkot suoraan vanhojen verkkojen päälle liimalla. Ensiksi oltiin irroittamassa puskuria mutta huomasimme, että aukot ovat takaapäin niin suljetut ettei sinne mitään verkkoja saa, joten ainut mahdollisuus oli laittaa vanhojen päälle.
Tässä on kuva miltä Ocun keula nyt näyttää, kunhan vielä koko auto pestään ja käsitellään Ahaa-Autovahalla niin sitten lisää kuvia


