Pienen hiljaiselon jälkeen päätin hieman viedä projektia eteenpäin kokeilemalla mitä vaimennuksella saa aikaiseksi.
Ajattelin aloittaa takakontilla jotta näen paljonko tarvitsen lisää vaimennusmattoa jotta saan mahdollisimman kattavan vaimennuksen. Hommaan kului aikaa noin 12h. Voin vain kuvitella miltä tuntuu tempoa bitumia peltiin jos jo helpoimmin työstettävän maton kanssa menee näin pitkään. En saanut toivomaani aluetta vaimennettua mutta toivottavasti seuraavasta paketista riittää myös tuonne takapenkkien alle. Levyjä(812 x 457 mm) kului siis n. 6 kpl. Tulossa on 8 kpl lisää joten luulisi niillä ovien lisäksi saavan muutakin vielä päällystettyä. Tässä kuvasatoa:
Last edited by lead on Sun Jul 06, 2008 18:46, edited 1 time in total.
Matti Hirvonen, avoimemman globaalin autohifitoiminnan tajunnanlaajentaja ja puolestapuhuja aka meksumasa
Tuli tuossa hommattua sitten käytetyt kaiuttimet ja subbari sekä uusi vahvistin.
Taisi olla Masi joka sanoi sattuvasti kun ensimmäisen kerran tapasin eastaudion tiimiä: "Nälkä kasvaa syödessä". Tämä tuntuu osoittautuvan todeksi sillä vaikka aloitinkin puhtaalta pöydältä niin sen verta audioviiliä verta suonissa on että eipä tuo saundi tyydytä ainakaan vielä. Lisää vettä myllyyn sain kuuntelemalla Peten "hifistynyttä" autoa joka soikin paremmin kuin oma kosla.
Katsotaan nyt mihin tuo uusi kokoonpano riittää loppupeleissä mutta ainakin myyjän hehkutuksista päätellen voisi odottaa huippuluokan saundia. Kunhan nyt tuo vaimennus tulee valmiiksi ja saisi modattua etuovet ottamaan vastaan nuo "uudenkarheat" midbassot sekä diskanteiile tehtyä kupit niin kyl se siittä.
Matti Hirvonen, avoimemman globaalin autohifitoiminnan tajunnanlaajentaja ja puolestapuhuja aka meksumasa
Hienolta näyttääpi kyllä! Jatkakaa samaan malliin.
lead wrote:Lisää vettä myllyyn sain kuuntelemalla Peten "hifistynyttä" autoa joka soikin paremmin kuin oma kosla.
Taisikin olla melkein päivän pisin demo sulle. jotakuinkin kaikki autossa olleeti ei-beissahtavat kappaleet käytiin läpi ja muutama vähän tanakampikin tuli kuunneltua. Nissani nyt on sellainen demoauto, ei soi varsinaisesti hyvin eikä varsinaisesti kovaa, mutta kyllä minä sitä mieluummin kuuntelen kuin siviili-Nissaniani.
Illalla vielä soittelin referenssinä kotisetin Leadille ja käännytin samaan hengenvetoon hänet VDR-käyttäjäksi, ei ollenkaan huono päivä
Webmastaah wrote:Hienolta näyttääpi kyllä! Jatkakaa samaan malliin.
lead wrote:Lisää vettä myllyyn sain kuuntelemalla Peten "hifistynyttä" autoa joka soikin paremmin kuin oma kosla.
Taisikin olla melkein päivän pisin demo sulle. jotakuinkin kaikki autossa olleeti ei-beissahtavat kappaleet käytiin läpi ja muutama vähän tanakampikin tuli kuunneltua. Nissani nyt on sellainen demoauto, ei soi varsinaisesti hyvin eikä varsinaisesti kovaa, mutta kyllä minä sitä mieluummin kuuntelen kuin siviili-Nissaniani.
Illalla vielä soittelin referenssinä kotisetin Leadille ja käännytin samaan hengenvetoon hänet VDR-käyttäjäksi, ei ollenkaan huono päivä
OT:ksi menee mutta menköön.
Oli kyllä demolla mittaa ja tulihan se painekin testattua. Ja sitten loppu koko demoilu kun tuli tapetit seiniltä.
Toi sun kotisettis muuten soi käsittämättömän puhtaasti. Hinta-laatu suhde on kyl kohillaan.
Juu kylläpä vaan taas yksi uusi vdr-uskovainen on löydetty. On se vaan miljuuna kertaa parempi kuin joku rupunen topfield.
Matti Hirvonen, avoimemman globaalin autohifitoiminnan tajunnanlaajentaja ja puolestapuhuja aka meksumasa
MakeS wrote:Hyvää duunia olet tehnyt tuon dynamatin kanssa! Oikein silmä lepää.
Kiitos kiitos kyllä sitä tulikin lanattua muutama tovi.
MakeS wrote:
Harmi ettei sulla kärsivällisyys riittänyt saada tuota nykysettiä soimaan koska jotain siinä oli ratkaisevasti pielessä niin surkea se ääni oli..
Laittaapa rahnaa kiinni vaikka kuinka laiteisiin niin huomaat että loppupeleissä se on suuresti kiinni siitä miten sen laitteiston säätää..
Oma aika tällä hetkellä on niin kortilla ettei päästy vielä tutkimaan laitteiston syvintä olemusta.
Joka tapauksessa hyvältä tuo sinun projeksti vaikuttaa!
En vielä luovuttanut. Jos siitä saa hyvin soivan tehtyä niin mielellään tulen käymään vanhalla setillä. Ei vaan meinaa usko itsellä riittää että olisin tyytyväinen tuohon ääneen säätöjen jälkeenkään. Mutta jos saat minut vakuutettua toisin niin mikäs siinä. Ainahan laatukaman saa myytyä.
Matti Hirvonen, avoimemman globaalin autohifitoiminnan tajunnanlaajentaja ja puolestapuhuja aka meksumasa
Pieni päivitys taas vaihteeksi. Vähän on ehtinyt tekemään tässä kuukauden aikana kun on joutunut rakentamaan mökkiä niin ei ole aika eikä voimat riittäneet auton parissa puuhaamiseen.
No sain kuitenkin etuovet melkein täysin vaimennettua. Tässä vierähtikin yllättävän paljon aikaa johtuen sisäpellin irroittumattomuudesta. Ulkopellin matotus oli suoraan sanottuna vittumaisinta puuhaa mitä olen tähän mennessä joutunut tekemään. Kädet meni mukavasti lommoille. Nyt on kuitenkin pellit vaimennettu ja jäljellä on enää isompien reikien peitto paloilla ja ovipahvien jäykentäminen.
Kuvia:
Last edited by lead on Sun Jul 06, 2008 19:06, edited 1 time in total.
Matti Hirvonen, avoimemman globaalin autohifitoiminnan tajunnanlaajentaja ja puolestapuhuja aka meksumasa
No kylläpä on rellun ingenjöörit ovisysteemin kehittäneet, ei ihme että kädet oli naarmuilla... iso on kyllä tuo yx aukko tuossa "takaosassa" nimim. vieläkin umpinaisempia systeemejä työn puolesta nähneenä. Mutta hyvännäköstä työtä oot tehnynnä
Jätithän/jätäthän kuitenkin sille sähköikkunan korjaajalle jotain mahiksia päästä nostajaan käsix, vaikka eihän niitä korjata tarvii, mutta jos joskus kuitenkin joutuu
Mites ne säädöt onnistu; joko se soi...? Vai tuliko Peten naapurit avautumaan kesken toimituksen?
Koskaan ei ole aikaa tehdä hommaa kunnolla, mutta aina on aikaa tehdä se kahdesti
O.K. wrote:No kylläpä on rellun ingenjöörit ovisysteemin kehittäneet, ei ihme että kädet oli naarmuilla... iso on kyllä tuo yx aukko tuossa "takaosassa" nimim. vieläkin umpinaisempia systeemejä työn puolesta nähneenä. Mutta hyvännäköstä työtä oot tehnynnä
Jätithän/jätäthän kuitenkin sille sähköikkunan korjaajalle jotain mahiksia päästä nostajaan käsix, vaikka eihän niitä korjata tarvii, mutta jos joskus kuitenkin joutuu
Mites ne säädöt onnistu; joko se soi...? Vai tuliko Peten naapurit avautumaan kesken toimituksen?
Paskan möivät niin sanotusti.
Voi olla että nousee korjausajat parilla tunnilla kun pitää repiä irti dynamattia. Sen verran täydellisesti vedin mattoa joka paikkaan. Ainut minne jätin laittamatta oli sähköikkunan ohjuritanko.
Säädöt on jossakin sielläpäin. Pääsee kuuntelemaan lauantaina minkälaista kumpparipassoa sieltä irtoaa.
Matti Hirvonen, avoimemman globaalin autohifitoiminnan tajunnanlaajentaja ja puolestapuhuja aka meksumasa
Kylläpäs on hidasta tämä auton laitto. 3kk jo melkein mennyt ja ei vielä valmista ole lähimainkaan. No onhan tosin joutunut muitakin hommia tekemään niin vähän huonosti on kerinnyt paneutumaan laitteiston suunnitteluun.
Vedin männäviikolla uudet kaapelit kaiuttimille. Pieniä ongelmia oli johtuen tuosta meganen ihanasta ovijohtopistokkeesta. Porasin sen kuitenkin pirstaleiksi ja sain kun sainkin mahtumaan audisonin jöötin johtoputkesta oveen. Tein myös alumiinista palat ovien aukkoihin jotta saisin mahdollisimman suljetun ympäristön midbassoille. Tosin huomasin jälkeenpäin että ovipahvi ei mahtunut enää paikalleen ja jouduin repimään lätkimäni palan irti. Saisikohan alumiinilevyä helposti kuperaksi vasaralla, hmm....
Eilen kuuntelusession päätteeksi tuumasin että ei tuo rainbow lätki tarpeeksi ja sahasin ovipahvit uuteen uskoon. Kokeilin samalla uusia dikkejä mutta onnistuin ilmeisesti polttamaan toisesta puhekelan? juottohommissa. Tosin olin jo rutannut kartion sisään ennen juottamista joten äänen kuulumattomuus ei varmaankaan ollut ihme.
Mitähän sitä seuraavaksi tuhoaisi...
P.S.
kuvia johtojen vedosta:
P.S.P.S.
Hommasin halvalla res audion keskiäänet. Jos ei äänikuva ole tarpeeksi ylhäällä 2-tie setillä niin saapahan tarvittaessa kolmitieksi. Saa säädellä aktiivisena sitten maailman tappiin.
Last edited by lead on Sun Jul 06, 2008 19:08, edited 1 time in total.
Matti Hirvonen, avoimemman globaalin autohifitoiminnan tajunnanlaajentaja ja puolestapuhuja aka meksumasa
Jaahas, kevät on tullut taas ja poppikset soi raitilla kuin rääkyvät varikset.
Joo-o, eipä ole tullut autoon koskettua sitten lokakuun kun lämpimät työskentelytilat hävisi kuin tuhka tuuleen. Ja olihan tuo motivaatiokin jonkun verran kortilla kun toukokuusta asti tuli putkeen väännettyä ilman merkittäviä taukoja. Eniveis, sain auton tyydyttävään sointikuntoon ja talven ajan kuuntelin sillä setillä. Erinäisiä ongelmia ilmaantui enemmän kuin tarpeeksi. Niistä lisää myöhemmin. Myöskään sivuja en jaksanut päivittää vaikka kuvasatoa on kertynyt syksyn sessioista jonkin verran. Tosin sivujen osoite vaihtuu myöskin sillä lopetin roskalehden tilauksen.
Sen verran päivitystä että syksyllä vuorasin lattian dynamat+dynaliner yhdistelmällä ja päivitin+vedin virta ja signaalijohdot hieman paremmin sekä lisäsin konkan järjestelmään. Näistä kuvia jahka saan hommattua uuden domainin yms.
Jäljellä olevia hommia olisi uusien diskanttien asennus(jos miklu on saanut tehtyä uudet kierteet ) sekä esteettinen säätö.
hellettä odotellessa...
Matti Hirvonen, avoimemman globaalin autohifitoiminnan tajunnanlaajentaja ja puolestapuhuja aka meksumasa