Uusi kisakausi siintää jo alle kuukauden päässä. Kausi 2009 starttaa 16.5.2009 Turun Artukaisessa.
Eastaudio Competition Team on edustettuna kahden uuden kisa-auton voimin; Pakarisen Antti ja Havukaisen Eki ottavat ensiaskeleensa kisakentillä! Hienoa huomata että kiinnostusta autohifiin riittää ja uusia kilpailijoita lähtee mukaan. Jospa viimekaudellakin kisanneet "konkarit" sitten nähdään kisoissa kesän aikana.
Allekirjoittanut keskittyy tämän kesän tuomaritoimintaan. EMMA:n tuomarikoulutus oli viimeviikon loppuna ja tarkoitus olisi kiertää niin monessa kisassa kuin mahdollista.
Uusi kuuntelu levy on todella mielenkiintoinen, sillä saadaan tuomaroitua autot hyvin. Asennussäännöissä on myös tapahtunut pieniä päivityksiä, joten eikun uutta sääntökirjaa ja levyä tilaamaan, jos sellaista ei vielä löydy.
Tälläisista mietteistä lähdetään uuteen kisakauteen. Pientä tarinaa matkanvarrelta lupaan kirjoittaa tänne foorumille.
EMMA Finland osakilpailu, Artukainen
Moderator: Moderaattorit
EMMA Finland osakilpailu, Artukainen
Jarkko Peiponen
Varapuheenjohtaja / Eastaudio Ry
2008 SM 1 @ eXperienced 5
2009 SM 2 @ Advanced PureSound-5
2010 SM 4 @ Advanced-7
2011 SM 3 @ Advanced-7
Member of Eastaudio Competition Team
Varapuheenjohtaja / Eastaudio Ry
2008 SM 1 @ eXperienced 5
2009 SM 2 @ Advanced PureSound-5
2010 SM 4 @ Advanced-7
2011 SM 3 @ Advanced-7
Member of Eastaudio Competition Team
Se olisi kauden ensimmäinen kilpailu takana päin. Ajeltiin perjantaina Turkuun, jossa tuli käytyä levykaupoissa ja illalla syömässä sekä muutamalla pitkällä Iltasella tehtiin vielä viimehetken säätöjä ja sitten nukkumaan.
Perjantai aamuna olimme Turkuhallilla yhdeksältä, josta Eki ja Antti lähti autopesulaan ja allekirjoittanut tuomarikokoukseen. Päivä menikin sujuvasti, itselläni oli Master-luokan sekä Advanced 7 ja Unlimitedin asennusarvostelut yhdessä Taipaluksen Mikan kanssa. Ekillä oli pieniä ongelmia kuuntelun kanssa, kun akku hieman tyhjeni ja auto ei lähtenyt käyntii. Sijoituksena Ekille Exp. Unlimitedin 2. sija ja Antille Exp.vitosen 4. sija
Mukava reissu, tästä on hyvä jatkaa kohti kesän tapahtumia!