Talviautoilun riemuja...
Posted: Mon Nov 01, 2004 00:22
Perjantaina oli ensimmäinen kunnon pakkaskeli ja tietysti piti lähteä Ladalla asioille. Autoa peruuttassa huomasin, että kytkin painui melko pohjaan ennenkuin mitään tapahtui. Hieman nyhtäen pääsimme kuitenkin liikkeelle ja kytkinkin palautui kohta ennalleen.
Lauantaina olikin sitten asiat jo kertaluokkaa hankalammassa jamassa. Ensimmäinen huomio oli se, ettei kuskin puolen ovi auennut avaimella, koska lukko oli umpijäässä. Samaten peräkontti, jossa olisi varmaankin ollut lohkolämppärin johto ja sisätilan puhallin. Apukuskin puolelta sentään pääsi sisään ja tyttöystävän repiessä ulkopuolelta ja minun runnoessa sisäpuolelta saatiin kuskin ovikin lopulta auki. Ikkunat olivat jäässä eikä jääskraappaa saanut peräkontista pois. Siinä puhaltimella ikkunoita sulatellessa tein havainnon, että kytkin oli vieläkin huonommassa kunnossa kuin perjantaina. Kytkintä pumppaamalla siihen tuli vähän eloa, mutta ei kuitenkaan niin paljon että olisi uskaltanut peruuttaa pois ahtaasta parkkiruudusta
. Tyttöystävä työnsi auton pois ruudusta ja riittävällä polkemisella saimme ykkösen silmään. Vaihdot piti tehdä ilman kytkintä, mutta onneksi muuta liikennettä ei paljon ollut. Marjalan ABC:n pihassa pumppaamalla kytkinkin palautui normaaliksi. 
Tänään olikin sitten koittelemuksien koittelemus! Kytkin oli vielä entistäkin huonommassa kunnossa. Saadakseen pakin päälle pihalla piti kytkintä polkea 322 kertaa!
Ikäänkuin se ei olisi riittänyt, niin kelikin oli muuttunut liukkaaksi, kun eilen oli vielä ihan kuiva tie. Kun yhdistetään samaan pakettiin se, ettei Lada käy kylmänä yhtään tyhjäkäyntiä ilman ryypyn jatkuvaa säätelyä eli yksi käsi on koko ajan varattuna, alla on erittäin liukkaat kesärenkaat ensimmäisellä liukkaalla kesän jälkeen ja kytkin toimii kuin kolmilapainen kuparisintteri eli lähinnä mallia on/off, alkaa autoilu käydä jo urheilusta
. Hirveällä sladittamisella pääsimme kuitenkin liikkeelle eikä edes mäkkärin autokaista mennyt kovin paljon pitkäksi vaikka kytkin ei ihan helposti irrotakaan...
Mikähän lisäisi huomenna vaikeusastetta? Jarrunesteen merkkivalo ainakin palaa jo, eiköhän huomenna sitten uuvu jarrut kokonaan?
Ladasta tuli kerralla urheiluauto nimen varsinaisessa merkityksessä ja luulisin jopa, että auton sisälämpötila nousee ainakin viisi astetta pelkästä kitkalämmöstä kun kytkintä joutuu pumppaamaan ennen liikkeelle lähtöä